POISTOT (HO 19.11.2015)

mobi - Tiistai 2015-04-21 - N:o 1826 - HUHTIKUU 2015.
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
110943
Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle!

NUORALLATANSSI MAALAISTENTALOLLA KUVA - VÄÄRENNETTY GALLUP LUE! - VARALLISUUSVERON ISÄT PORSKUTTAVAT LUE!
TEUVO HAKKARAINEN & NASIMA RAZMYAR KUVAPARI

HUHTIKUU 2015. KUVA. NUORALLATANSSI MAALAISTENTALOLLA VAALITULOKSEN SELVITTYÄ YHDEN MAINOKSEN VIELÄ MUISTUTTAESSA NATOSTA JA JULKISISTA PALVELUISTA.


HUHTIKUU 2015. KUVA. NUORALLATANSSI MAALAISTENTALOLLA VAALITULOKSEN SELVITTYÄ YHDEN MAINOKSEN VIELÄ MUISTUTTAESSA NATOSTA JA JULKISISTA PALVELUISTA.

KUVA: PERTTI MANNINEN PÄIVÄMATKALLA HELSINGIN KAMPISSA TIISTAINA 21.04.2015 16:14 ISMO HÖLTÖN NÄYTTELYYN TUTUSTUEN ATENEUMISSA JA VANHEMPIEN HAUTAA KEVÄTKUNTOON LAITTAEN MALMILLA.


VÄÄRENSIKÖ TALOUSTUTKIMUS OY YLEN VIIMEISEN GALLUPIN? KOKOOMUKSEN EERO LEHTI OMISTAA YHTIÖN.

huhtikuu 21, 2015

Yle julkaisi viimeisen galluppinsa juuri ennen suurta puheenjohtajatenttiä vaaliviikon torstaina. Gallupissa Sdp:n kannatukseksi saatiin 15.1 prosenttia ja neljäs sija reilusti alle kokoomuksen ja perusuomalaisten kannatuksen.

En nähnyt tenttiä kokonaisuudessaan, mutta seuraavana päivänä ilta-sanomat arvioi sen ja toi esille, että sdp:n Antti Rinne oli silminnähden järkyttynyt lukemista ja selviytyi koko tentistä huonosti ja vaisusti.
Ilmeisesti samaan aikaan kun gallupiin kyseltiin kannatuslukuja käytiin ennakkoäänestys. Siinä sdp:n kannatus oli 17.7 prosenttia, siis 2.6 prosenttiyksikköä enemmän. Tämä ei mahdu enää virhemarginaaliin.
Lopullinen sdp:n kannatus oli 16.5 prosenttia. Vaikuttiko Rinteen heikko esiintyminen vaalin tulokseen, voi vain kysyä.
Tämän kirjoituksen poinsi on siinä, että Eero Lehden omistama Taloustutkimus Oy epäonnistui kyselyssään näin pahoin. Oliko siis sdp:n lukemaa peukaloitu ja väärennetty. Tähän emme saa koskaan luotettavaa vastausta, sillä yksityisen yhtiön aineistoa ja tuloksia ei kukaan ulkopuolinen pääse tarkistamaan ja tarkastamaan, todennäköisesti ei edes tutkimuksen tilaaja luotettavasti. Poliisi pääsisi, jos kysymyksessä olisi rikos perinteisessä mielessä. Tämähän on vain korkeintaan eettisesti rikos Suomen kansaa kohtaan.
Ylen pitäisi luopua Taloustutkimus Oy:n palveluiden käyttämisestä ja antaa kyselytutkimukset jollekin yliopistolle tai Tilastokeskukselle, jossa työ tehtäisiin virkavastuulla.
Viikkosanomat. Pertti Manninen.
Tiistaina 21.04.2015 11.12 Heinolan kohdalla bussissa.

http://viikkosanomat.fi/2015/04/21/vaarensiko-taloustutkimus-oy-ylen-viimeisen-gallupin-kokoomuksen-eero-lehti-omistaa-yhtion/

Tags: 
,
,
 
,
 ,


LUE MYÖS!
Hurja gallup unohtaa lähtökohtien epävarmuuden.

Poliittinen muisti: Varallisuusveron poistokoplakolmikko rynnimässä eduskuntaan 2015! Matti Vanhanen, Eero Heinäluoma, Lauri Ihalainen.

huhtikuu 19, 2015

Poliittinen muisti: Varallisuusveron poistokoplakolmikko rynnimässä eduskuntaan 2015! Matti Vanhanen, Eero Heinäluoma, Lauri Ihalainen.

Kun ajattelin seurata vaalitulosta illalla televisiosta, niin valitessani kumpaa kanavaa katsoisin: TV1:tä tai MTV:tä törmäsin MTV:n ohjelmatiedoissa kanavan valitsemiin konkarikommentaattoreihin: Matti Vanhanen ja Eero Heinäluoma.

Jo on aikoihin eletty. Tämä varallisuusveron poistokopla siis studiossa ja kolmas takuumies Lauri Ihalainen sitten omassa vaalijuhlassaan. Matti Vanhanen oli sen hallituksen pääministeri ja Eero Heinäluoma saman hallituksen valiovarainministeri, kun varallisuusvero poistettiin. Voi kai hyvin arvella, että siitä alkoi SDP:n alamäki, kun solidaarisuus unohtui.

Varallisuusveron poisto ei olisi onnistunut ilman SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaisen hyväksyntää. Aikoinaan hän soperteli, että poisto tarvittiin tulopoliittisen kokonaisratkaisun saavuttamiseksi!

No. Poliittinen muisti on lyhyt. Äänestäjät eivät enää muista näiden röyhkimysten suoritusta, vaan äänestävät heidät nyt sitten kirkkaasti eduskuntaan: Eero Heinäluoman Helsingistä, Matti Vanhasen Uudeltamaalta ja Lauri Ihalaisen Keski-Suomesta.

Toivottavasti saisivat nyt niin paljon ääniä, etteivät jättäisi rannalle uusia, ehkä rehellisiä nuorempia ehdokkaita. Muutaman tunnin kuluttua asia selvennee.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntaina, vaalipäivänä, äänestyksen ollessa vielä käynnissä 19.04.2015 klo 13:56

http://viikkosanomat.fi/2015/04/19/poliittinen-muisti-varallisuusveron-poistokoplakolmikko-rynnimassa-eduskuntaan-2015-matti-vanhanen-eero-heinaluoma-lauri-ihalainen/

Tags: ,
 ,,


,


HUHTIKUU 2015. KUVAT. TEUVO HAKKARAINEN TERVEHTII KANNATTAJIAAN JYVÄSKYLÄN KOMPASSILLA. - NASIMA RAZMYAR HYMYILEE KILPAA AURINGON KANSSA HELSINGIN KAMPISSA. MOLEMMAT VALITTIIN.


TEUVO HAKKARAINEN TERVEHTII KANNATTAJIAAN JYVÄSKYLÄN KOMPASSILLA. - NASIMA RAZMYAR HYMYILEE KILPAA AURINGON KANSSA HELSINGIN KAMPISSA. MOLEMMAT VALITTIIN.

KUVAT: PERTTI MANNINEN. JYVÄSKYLÄSSÄ TIISTAINA 07.04.2015 12:37 JA PERJANTAINA 10.04.2015 HELSINGISSÄ. 16:23. ISONNA JA LAAJENNA!


ARKISTO. HUHTIKUU 2011.
 


Kuva sattumalta ohikulkien ja muutaman sanan vaihtaen Pertti Manninen. Keski-Suomi. Jyväskylä. Kauppakatu. Kompassi. Torstai 2011-04-14 klo 15:09.

ARKISTO. HUHTIKUU 2011.

Onneksi on perussuomalaiset
Olen 50 vuotias yrittäjä /sahuri perheyritys Oy Haka-Wood Ab:ssä Olen tehnyt 35 vuotta eri sahausalan töitä yrityksessämme Viitasaarella. Olen myös matkustellut ja konsultoinut saha-alan töitä Pohjois- ja Keski-Amerikassa., Pohjoismaissa, Israelissa ja Venäjällä.
Periaatteeni on rehellisyys , perhearvot, ahkeruus ja hyvinvointi.
Harrastan moottoripyöräilyä, -kelkkailua, lenkkeilyä ja käyn kuntosalilla. Yleensä minut löytää vapaa-aikanakin sahalta erilaisia töitä tekemässä.

ARKISTO. HUHTIKUU 2011.
- Turvapaikkaturismille sulku, pikakäännytykset voimaan

- Maaseudun jätevesilaki kumottava kokonaan
- Pakkoruotsi pois
- Pois EU-direktiiivien orjuudesta, päätösvalta takaisin Suomeen
- Rötösherrat kuriin (katso nykyisiä päättäjiä)
- Turvallisuus on tärkeä. poliisin palvelut riittäviksi koko maassa
Teuvo Hakkarainen 29 Yrittäjä, sahuri
www.teuvohakkarainen.fi

ARKISTO. HUHTIKUU 2011.


 

Vesa Puuronen: Rasistinen Suomi
Rasistinen Suomi on tutkimukseen perustuva ajankohtainen puheenvuoro keskustelussa maahanmuuttopolitiikasta ja monikulttuurisuudesta. Siinä analysoidaan rasismin muotoja Suomessa ja esitellään rasismin tutkimuksen eri suuntauksia. Esille tulevat muun muassa venäläisvihan ilmenemismuodot Suomessa 1900-luvun alusta nykypäivään, saamelaisten syrjimisen eri muodot sekä Suomen oikeuslaitoksen suhtautuminen rasistisiin rikoksiin ja rasismin uhreihin.

Rasismin ilmenemistä suomalaisessa politiikassa hahmotetaan analysoimalla äärioikeistolaisten ideologisia näkemyksiä, eduskunnassa pidettyjä puheita ja tuoreita internetissä julkaistuja maahanmuuttokriittisiä aineistoja. Teoksessa hahmotellaan myös ei-rasistisen ja monikulttuurisen yhteiskunnan mahdollisuuksia. Lähtökohtana ovat monikulttuurisuuskäsitteen eri merkitykset sekä kokemukset monikulttuuristen yhteiskuntien rakentamisesta Suomessa ja muualla maailmassa.

”Poliisi on yleensä ensimmäinen viranomainen, jonka kanssa rasismin uhrit joutuvat tekemisiin. Tämä kohtaaminen on tärkeä, sillä väkivallan tai muun rikoksen uhriksi joutuminen järkyttää ihmisen perusturvallisuuden tunnetta. Viranomaisten tulisi pystyä toimimaan niin, etteivät he ainakaan pahenna uhrien saamia henkisiä ja fyysisiä vammoja. Näin ei kuitenkaan aina käy.”

Vesa Puuronen
Rasistinen Suomi
Maaliskuu 2011
978-952-495-196-8 • Nid. A5, n. 290 s.
KL : 32.2, K • UDK : 323.1
Suositushinta 36 €
http://www.gaudeamus.fi/ajankohtaista/puuronen-rasistinen-suomi/#more-3841

Teos julkaistiin keskiviikkona 23.3. Rasisminvastaisella viikolla: http://luovuennakkoluuloistasi.fi/

 

 

HUHTIKUU 2015. - Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. TEUVO HAKKARAINEN NASIMA RAZMYAR
PIRITTA RANTANEN KUVAT - PETRI HIRVIMÄKI VIDEO

ISABELLA HOLM
SUOMI - MASSAGE
 


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -  


Etsi Nettisanomista!


Vanhemmat

Käyttäydy vanhempiasi kohtaan kuten haluaisit lastesi käyttäytyvän sinua kohtaan. 
Isokrates (noin 400 v. eaa.)

Vasta silloin olemme täysikasvuisia, kun pystymme antamaan anteeksi vanhemmillemme.
Jean Jacques Rousseau

Vanhemmistaan vapautuu vain kunnioittamalla heitä.
Torsti Lehtinen

Kunnioita isääsi, niin poikasi tulee kunnioittamaan sinua.
Itämainen viisaus

Raha ei merkitse kaikkea, mutta kieltämättä se helpottaa yhteydenpitoa lapsiimme.
Bing Crosby

Parhaiten kasvatettuja ovat lapset, jotka ovat nähneet vanhempansa sellaisina kuin nämä ovat. Tekopyhyys ei ole vanhempien ensimmäinen velvollisuus.
Bernard Shaw

Parhaan kasvatuksen on saanut se, joka parhaiten osaa kantaa elämässä niin ilot kuin surutkin.
Jean Jacques Rousseau 

Lasten kasvattaminen on elämä kuljettamista soihtuna, jonka ojennamme omalta sukupolvelta toiselle.
Platon

Diogenes löi isää, kun poika kirosi.
Robert Burton

(44) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Vanhemmat

Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne. Sillä heillä on omat ajatuksensa.
Kahlil Gibran

On vain kaksi kestävää perintöä, jotka kannattaa toivoa pystyvänsä antamaan lapsilleen: juuret ja siivet.
Hodding Carter

Ihminen näet ei jää merkittäväksi sen nojalla, mitä hän jätttää jälkeensä, vaan sikäli kuin hän vaikuttaa ja nauttii ja innostaa toisiakin vaikuttamaan ja nauttimaan.
J. W. von Goethe

Jos ihminen voi kuollesssaan jättää lapsilleen innostuksen, hän on jättänyt heille suunnattoman arvokkaan perinnön.
Thomas Alva Edison

Negatiivinen katsomus mitätöi, positiivinen katsomus luo. Negatiivinen katsomus epäilee, positiivinen katsomus luo. Negatiivinen katsomus epäilee, positiivinen katsomus uskoo. Negatiivinen katsomus tyytyy tappioon, positiivinen katsomus pyrkii voittoon.
Norman Vincent Peale

Suurin virhe, minkä vanhemmat voivat lapsensa kohdalla tehdä, on unohtaa oma lapsuutensa.
Aksel Sandemose

(45) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Ymmärrys

Oi, antaos, Herra sa auringon, 
mulle armosi kultaiset kielet,
niin soittaisin laulua sovinnon, 
ett' yhtehen saisi se mielet.
Ei tuomita voi, ken ymmärtää. 
Sävel selvittää, mikä salahan jää,
näin ihmiset toistansa lähemmän vie;
sen kautta vie Jumalan tie.

Oi, onnellinen, joka herättää 
noin voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset, toistanne ymmärtäkää, 
niin ette niin kovia oisi.
Miks emme me yhdessä käydä vois? 
Jos murtuis yks, muut tukena ois.
Oi, ihmiset, toistanne suvaitkaa! 
Niin suuri on maa.

Eino Leino, Aurinkolaulu

(43) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.



Ymmärrys

Herra, suo minun ennemmin ymmärtää kuin saada ymmärrystä.
Franciscus Assisilainen

Kun järki sekoittuu jaloimpiin aistimuksiin ja ne muodostavat yhden kokonaisuuden, tätä voidaan täydellä syyllä nimittää elävän olennon olemassaolon pelastajaksi.
Platon

Tämä maailma on komedia niille, jotka ajattelevat ja tragedia niille, jotka tuntevat.
Horace Walpole

Niin kauan kuin ihminen ajattelee, hän on vapaa.
Ralph Waldo Emerson

Ei riitä, että järki on terävä. Tärkeintä on käyttää sitä oikein..
René Descartes

(41) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.



Ymmärrys

Älykkäät ihmiset ovat pahojen ihmisten työkaluja.
William Hazlitt

Ihminen, joka rakastaa elämää kyllin intohimoisesti, iloitsee siitä, että hänen ei tarvitse tietää kaikkea.
Torsti Lehtinen

Vasta myöhään elämässäni huomasin, kuinka helppo on sanoa: EN TIEDÄ!
W. Somerset Maugham

Kenenkään tieto täällä maan päällä ei ylitä hänen kokemustaan.
John Locke

Kokemus on nimi, jonka itse kukin antaa erehdyksilleen.
Oscar Wilde

Tärkein asia ihmisille on tieto siitä, miten elää itsenäisenä.
Michel de Montaigne

Tieto on pelon vastamyrkky.
Ralph Waldo Emerson

Terve järki on parhaiten jaettu asia maailmassa, kaikki uskovat omistavansa sitä niin paljon, että nekin, joita muissa asioissa on vaikea tyydyttää, eivät tavallisesti halua sitä enempää kuin heillä on.
René Descartes

(42) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.

ARKISTO

2013 HUHTIKUU

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07.

 

Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!

 





"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!

 


Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.


Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/
2006/05/01/etusivu.htm

 

Arkisto 2001.

SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS

Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth


SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.

http://www.nettisanomat.com/
2001/05/17/hymy.htm

 
Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/
2007/04/04/etusivu.html

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/
2003/07/31/viikonkuva.htm

 


mobi hs24.fi 2015/04/21 - KUVA. NUORALLATANSSI MAALAISTENTALOLLA VAALITULOKSEN SELVITTYÄ YHDEN MAINOKSEN VIELÄ MUISTUTTAESSA NATOSTA JA JULKISISTA PALVELUISTA. - VÄÄRENSIKÖ TALOUSTUTKIMUS OY YLEN VIIMEISEN GALLUPIN? KOKOOMUKSEN EERO LEHTI OMISTAA YHTIÖN. - Poliittinen muisti: Varallisuusveron poistokoplakolmikko rynnimässä eduskuntaan 2015! Matti Vanhanen, Eero Heinäluoma, Lauri Ihalainen. - TEUVO HAKKARAINEN JA NASIMA RAZMYAR KUVAT - TEUVO HAKKARAINEN ARKISTO 2011 - PIRITTA RANTANEN. SDP KESKI-SUOMI 86 - HUHTIKUU 2015. - JOHTAJUUS. ISABELLA HOLM. YLE FEM, KUVAT SUOMENKIELISIN TEKSTEIN - koordinator Sällskapet för mediefostran - KUVAT 01.04.2015 17:04. SUOMI KUNTOON - MASSAGE THAI HIERONTA. - SNOW RUGBY JYVÄSKYLÄN LUTAKOSSA - Viikkosanomat-blogista: Pääministeri Stubb - Markus Selin. - HS kertoo - Vaalit. KANSANEDUSTAJA SINUHE WALLINHEIMO - PUOLUSTUSMINISTERI CARL HAGLUND: "MEILLE YRITETTIIN VIRITTÄÄ ANSAA". - Rakasta itseäsi. - PATSAALLA - KUVAT. KAMPISSA. - Hevoset laitumella Kuva - Kuvat. - Vuosisadan kuva - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - tiistai 21.04.2015 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

2015, HUHTIKUU 2015, KUVA, NUORALLATANSSI, MAALAISTENTALO, VAALITULOKSEN, MAINOKSEN, NATO, JULKISISTA PALVELUISTA, VÄÄRENSIKÖ, TALOUSTUTKIMUS OY, YLE, GALLUP, KOKOOMUKSEN. EERO LEHTI, OMISTAA, YHTIÖN, Poliittinen muisti, Varallisuusvero, poistokoplakolmikko, eduskunta, Matti Vanhanen, Eero Heinäluoma, Lauri Ihalainen, TEUVO HAKKARAINEN, NASIMA RAZMYAR, Jyväskylä, Helsinki, KUVAT, PIRITTA RANTANEN, SDP, KESKI-SUOMI, 86 - VIDEO. Petri Hirvimäki, piraattipuolue -

N:o 1826 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2015-04-21 ja 2015-04-23 , nettiin 2015-04-23 08:46, linkkejä 2015-04-23.

 

POISTOT HO 19.11.2015. LINKKI LISÄTTY KESKIVIIKKONA 23.12.2015.
12.04.2015-31.12.2015 mobiversiona nettiin sunnuntaina 03.01.2016.

Vuosi 2014: linkit tarkistettu. Vuosi 2015: Lisätty sivut 03.04.2015 -31.12.2015 tarkistettuina nettisanomat-sivuston mobiversiosta rinnakkaissivustona lauantaina 09.01.2016.