Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 -
Toimitus

N:o 2381 - Keskiviikko 2021-04-28 - Viikkosanomat
Edellinen - Seuraava - Kaikki etusivut - 2021 - Sivustot

2021. Keskiviikko 28.4.2021.
Pikku Kakkonen


Hallitus on päässyt sopuun puoliväliriihen keskeisistä kiistakysymyksistä. Yle TV2 ja Yle TV1 keskiviikkona 28.04.2021 17:00. Kuva: Pertti Manninen.

Pikku Kekkonen

Ilta-Sanomat keskiviikkona 28.04.2021 16:50. Presidentti Niinistö huolestui hallituksen umpisolmusta - oli suoraan yhteydessä Mariniin ja Saarikkoon. Niinistö kertoo tuonensa huolensa parlamentaarisesta umpikujasta "asianmukaisesti esiin". Olli Waris 16:50.
Kuvassa presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Sanna Marin ja tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko. Kuva: Heikki Saukkomaa/ Lehtikuva.

Sama uutinen muutettuna:

Ilta-Sanomat keskiviikkona 28.04.2021 16:50. Presidentti Niinistö huolestui hallituksen umpisolmusta: "Tämän huoleni olen asianmukaisesti tuonut esiin". Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk) vahvistaa keskustelleensa hallituksen tilanteesta Niinistön kanssa, Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toi esiin huolensa parlamentaarisesta umpikujasta. Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk) viittasi Niinistöön keskustan ryhmäkokouksessa nimeltä mainitsematta. Pääministeri Sanna Marin (sd) kertoi hallituksen kehysriihisovusta keskiviikkona. Olli Waris, Päivi Lakka 16:50.
Kuvassa presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Sanna Marin ja tiede. Ja kulttuuriministeri Annika Saarikko. Kuva: Heikki Saukkomaa/ Lehtikuva.

Muutosten selitys:
"Jutun otsikkoa ja ensimmäistä kappaletta muokattu 28.4. kello 17.10 vastaamaan tarkemmin Niinistön IS:lle antamaa lausuntoa.

Juttuun päivitetty kello 18:34 tieto siitä, että Saarikko vahvistaa keskustelleensa Niinistön kanssa, ja että Marin kävi Niinistön kanssa keskustelun keskiviikkona päivällä.

Jutun otsikkoa, ingressiä ja rakennetta muutettu kello 21.30. Marinin kanslian mukaan pääministeri ja presidentti Niinistö eivät ole keskustelleet kehysriihestä ja parlamentaarisen umpikuljan mahdollisuudesta."
LUE LISÄÄ KIRJOITTAJALTA
Olli Waris, Päivi Lakka 
https://www.is.fi/politiikka/art-2000007946983.html


Pikku Kakkonen ja Pikku Kekkonen. Aineiston tallentanut Pertti Manninen keskiviikkona 28.04.2021 klo 16:57, 16:59, 17:00, 23:17 ja 23:18. Kuvasarja Pikku Kakkosesta tulossa.

2021. Keskiviikko 28.4.2021.


Paavo Lipponen 80 v. Kohuja matkalta. Lue!

2021. Perjantai 23.4.2021.
Todella kovaa vääntöä!



2021 Huhtikuu. Todella kovaa vääntöä! Ylen TV1 ja TV2 torstaina 22.04.2021 heti klo 21:n jälkeen. Kuvat: Pertti Manninen.

"Tämä on A-Talk. Tervetuloa mukaan! Todella kovaa vääntöä säätytalolla jo toista päivää. Yleensä riihet on taputeltu parissa päivässä. Kuntavaalit vaikuttaa? Keskusta haluaa lopettaa hillittömän ..."
Kuvasarja.


2021 Huhtikuu. Tiistaina 27.4.2021.
Kansallinen veteraanipäivä. Arkistokutsu vuodelta 2003.

       
 

 


Laukaa-Konnevesi torstaina 24.04.2003.

       

Arvoisat kaatuneiden omaiset sekä sotiemme veteraanit ja omaiset Sydämellisesti tervetuloa KANSALLISEN VETERAANIPÄIVÄN JUHLAAN Peurungan ravintolaan sunnuntaina 27.4.2003 klo 15.00.
Laukaa -Konnevesi torstaina 24.04.2003. Katso!

http://www.nettisanomat.com/2003/04/24/veteraanipaiva.htm


2021 Huhtikuu. Tiistaina 27.4.2021.
Kansallinen veteraanipäivä. Aito kuva lipusta 26.4.1945.

Nettisanomat tiistaina 26. huhtikuuta 2005.  Etusivu. Numero 349.  "Ensimmäinen lippu Kolmen valtakunnan rajapyykillä 60 vuotta sitten 26.04.1945."
Antti Poikolan mustavalkoisesta kameran edessä pitämästä kuvasta Ilta-Sanomissa 26.04.2005.  Yksityiskohdan suurentanut ja sinistänyt Pertti Manninen.


Ilta-Sanomat julkaisi tänään 26.04.2005 kuvan, jonka teksti oli: "Pioneeri Antti Poikola ja Kolmen valtakunnan rajapyykille 26.04, noin klo 01.30 pystytetty ensimmäinen lippu".  Ilta-sanomien jutun nimi oli Lapin sota päättyi moniin liputuksiin. "Lapin sota päätettiin 26.4.1945 klo 01.30 valoisassa kevätyössä. Viralliset lippukuvat otettiin myöhemmin."  


Muisto: Isäni syntyi 1910 ja oli kertomansa mukaan viimeinen ikäluokka, joka lähetettiin vielä Lappiin sotimaan saksalaisia vastaan. Vanhemmat pääsivät jo koteihinsa. Ei paljon kertonut, mutta sen kuitenkin, että oli lääkintämiehenä rintamalla. Lapista sen verran, että Kemijärvellä kaatui koko lääkintäporukan lautta ja tavarat menivät järven pohjaan. Byrokraatteja ennakoiden lääkintäupseeri ilmoitti, että "kaikki mitä puuttuu, meni siinä lautan mukana". No leikki sikseen, kaikki sotilaat eivät palanneet Lapin sodasta. Pertti Manninen.  Muisto.
Huhtikuussa 2005.
Lue!

http://www.nettisanomat.com/2005/04/26/etusivu.htm


2021 Huhtikuu. Lauantaina 24.4.2021

21.48 Katkelmia lukijoiden kommenteista Paavo Lipposen 80-vuotispäivänä HS:n nekrologia muistuttavaan pääkirjoitukseen Paavo Lipposen perintö muistuttaa siitä, että kriisiaikana maa tarvitsee vahvaa johtajaa.

Luitko jo nämä? Kuolleet IS: Laulaja Matti "Fredi" Siitonen on kuollut. Kulttuuri 21:31. Isonna!
Lepää rauhassa.
Pertti Manninen.


Paavo Lipposen 80-vuotispäivän aattona. Eräs katkerimmista hetkistä politiikassa. Hävityt vaalit 2003 ja pääministeritien katkeaminen. Lue!
Lue myös: Leif Salmén Iltalehdessä 1.4.2003: Hiekkalaatikolla.

Kuva uutislähetyksestä, jossa itkuaan ja tai kiukkuaan nieleskelevä SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen on vihdoinkin saapunut hallitusneuvotteluihin kertomaan siitä, että pääministeriksi tulee vieressä istuva Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki, jota ei vielä tässä vaiheessa onnistuttu rankaisemaan. RKP:n puheenjohtaja Jan-Erik Enestam seuraa tilannetta vieressä. Kuva ja teksti Pertti Manninen. Isonna osa!

http://www.nettisanomat.com/2007/02/16/paakirjoitus.html


Ymmärrys

Oi, antaos, Herra sa auringon, 
mulle armosi kultaiset kielet,
niin soittaisin laulua sovinnon, 
ett' yhtehen saisi se mielet.
Ei tuomita voi, ken ymmärtää. 
Sävel selvittää, mikä salahan jää,
näin ihmiset toistansa lähemmän vie;
sen kautta vie Jumalan tie.

Oi, onnellinen, joka herättää 
noin voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset, toistanne ymmärtäkää, 
niin ette niin kovia oisi.
Miks emme me yhdessä käydä vois? 
Jos murtuis yks, muut tukena ois.
Oi, ihmiset, toistanne suvaitkaa! 
Niin suuri on maa.

Eino Leino, Aurinkolaulu

(43) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.
 


2021. Huhtikuu. Uutinen päivittyy. HS: Lidl luopuu pelikoneista kaupoissaan: Päätös tuo kaupalle miljoonien tulomenetykset. Lue!

2021. Huhtikuu. "Todellinen tasa-arvo tarkoittaa sitä, että jokainen saa sen minkä tarvitsee." Markku Mäkijärvi, HUS:n johtava ylilääkäri. Kuvasarja

2021. Huhtikuu. Rokottamisjärjestyksestä tuli mediasota. Etelän media vs. Keski-Suomen media. Lue!

2021. Huhtikuu. Vanhemmat odottavat rokotusvuoroaan keskiviikkona 7.4.2021 13:41. Kuva

2021. Huhtikuu. Pääkirjoitus rokotusjärjestyksestä.
Sanna Marinin hallitus on kovan pommituksen kohteena. Lue!

2021. Huhtikuu. "Mahdotonta käytännössä ihmisille ..." Antti Rinne. TV-nytt keskiviikkona 31.03.2021 19:31. Kuvasarja.


2021. Huhtikuu.

Lipposen mustelmat.
Paavo Lipponen siirtyy politiikasta mustelmiaan kirjoittamaan perjantaina
16.2.2007. Lue!

 

Liite.

Toimittajan lauseet eduskunnan puhemies Paavo Lipposen viimeisestä työpäivästä puhemiehenä ja muutama kuva haastattelun kuvituksen kohokohdista: Tapaaminen Yhdysvaltain presidentti George W: Bushin kanssa (saapuminen pitkällä limousinella) sekä istuminen oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäen vieressä kertomassa, että seuraavan hallituksen pääministerin nimi on Anneli Jäätteenmäki (harvemmin nähty itkukuva).
Lue!

http://www.nettisanomat.com/
2007/02/16/paakirjoitus.html

Arkistokirjoitus perjantaina 16.2.2007.




Isonna!

 
Isonna!


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 -
Toimitus

N:o 2376 - Maanantai 2021-04-19 - Viikkosanomat

Huhtikuu 19.4.2001: Virkkunen, Karhuvaara. - 19.4.2006: Hietanen, Mikkola, Karpela - 19.4.2011: Kangas, Hakkarainen. - 18.4. 2016: Wahlroos. Katso ja lue!

2021 Huhti Maanantai 19.4.2021.

"Tikka naputtaa talven viimeistä rasvakäpyä, joka sattui löytymään kaapista." Kuva: Pertti Manninen. Etelä-Suomi. Kirkkonummi. Björkdal. Tiistai 13.4.2021
12:10.

2021. Huhtikuu.


2021. Huhtikuu.
Uutinen päivittyy. HS: Lidl luopuu pelikoneista kaupoissaan: Päätös tuo kaupalle miljoonien tulomenetykset.
Lue!


Kuvaan liittyvä kirjoitus maaliskuulta 2011.

Torstai 2011-03-03

Pääkirjoitus. Edes jotain.

Tämä
hallitus ja ministeri Suvi Lindén on saanut aikaan lain, että kaikkiin vakituisesti asuinkäytössä oleviin talouksiin on 1 megan laajakaistayhteys rakennettava.

Tällä hetkellä se tapahtuu markkinaehtoisesti jolloin kustannukset voivat nousta huikeiksi. Lisäksi jotkut ovat sitä mieltä, että nopeus ei ole riittävä nykyajan tarpeisiin.

Onhan tämä laki kuitenkin jotain verrattuna siihen, kun ei ollut mitään.
Hyvä alku on kuitenkin olemassa.

Aikoinaan vastaava ministeri Olli-Pekka Heinonen Lipposen- Niinistön hallituksessa puuhasteli muissa asioissa, esim Soneran hävittämisessä ja lahjoittamisessa ruotsalaisille, ja niinpä Suomesta tuli sitten digitekniikan takapajula. Vastuuseen silloiset päättäjät eivät tietenkään ole joutuneet.

Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen.
Torstaina 2011-03-03 klo 18:11.

http://www.nettisanomat.com/
2011/03/03/etusivu.htm


2021. Huhtikuu.

"Todellinen tasa-arvo tarkoittaa sitä, että jokainen saa sen minkä tarvitsee... Palokunta pitää lähettää siihen kylään, joka palaa."
Markku Mäkijärvi, HUS:n johtava ylilääkäri.
Kuvasarja

2021. Huhtikuu. Rokottamis-
järjestyksestä tuli mediasota. Etelän media vs. Keski-Suomen media.
Lue!


Vanhemmat odottavat rokotusvuoroaan keskiviikkona 7.4.2021 13:41. Kuva


Sanna Marinin hallitus on kovan pommituksen kohteena. Lue!


Keskisuomalainen. Pääkirjoitus 31.3.2021.
Muutoksesta jäisi vain kitkerä maku Lue!


THL:n asiantuntijat perustelevat rokotus-
järjestyksen muuttamista: ”1939: Miksi sotilaat lähetettiin pääasiassa Itä-Suomeen?” Lue!

Paavo Teittinen HS
30.3. 21:14
THL:n kokous­muistio: Rokotusten nopea alueellinen kohdentaminen olisi ”oikea keino” Lue!


Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus 29.3.2021.
"Jos luottamus THL:n puolueettomaan asian-
tuntemukseen horjuu, hallitus menettää tuulensuojansa" Lue!



Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 -

2021. Huhtikuu.

"Todellinen tasa-arvo tarkoittaa sitä, että jokainen saa sen minkä tarvitsee. Kaksi kolmasosaa tartunnan-
saaneista ja sairastuneista on koko pandemian ajan ollut täällä Uudellamaalla. Palokunta pitää lähettää siihen kylään, joka palaa."
Markku Mäkijärvi, HUS:n johtava ylilääkäri.
Kuvasarja

2021. Huhtikuu. Rokottamis-
järjestyksestä tuli mediasota. Etelän media vs. Keski-Suomen media.
Lue!



Vanhemmat odottavat rokotusvuoroaan Etelä-Suomen Kirkkonummen keskustan Ostarin rokotuspisteessä, entisessä Nordean konttorissa, keskiviikkona 7.4.2021 13:41. Kuva


Pääkirjoitus rokotus-järjestyksestä.
Sanna Marinin hallitus on kovan pommituksen kohteena, kun eri tahot esittävät perusteltuja mielipiteitään rokotus-
järjestyksestä. Lue!


2021. Maaliskuu. Keskisuomalainen. Pääkirjoitus 31.3.2021 rokotus-
järjestyksen muuttamisesta:

Pääkirjoitus: Rokotus-
järjestyksen muutoksesta jäisi vain kitkerä maku
Lue!


2021. Maaliskuu. THL:n asiantuntijat perustelevat rokotus-
järjestyksen muuttamista: ”1939: Miksi sotilaat lähetettiin pääasiassa Itä-Suomeen?” Lue!

Paavo Teittinen HS
30.3. 21:14
THL:n kokous­muistio: Rokotusten nopea alueellinen kohdentaminen olisi ”oikea keino” terveyden suojelemiseksi, mutta asia on politisoitunut. Lue!


2021. Maaliskuu. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus 29.3.2021. Rokottamis-
järjestyksen muuttamisesta. Loppuosa:

"Pääkirjoitus
Jos luottamus THL:n puolueettomaan asian-
tuntemukseen horjuu, hallitus menettää tuulensuojansa" Lue!



Harvinainen vieras huilaa pienellä oksasella. Pikkulinnut ovat kaikonneet ja odottavat vaaran väistymistä. Kirkkonummi. Björkdal tiistaina 6.4.2021 14:11. Kuva


Mikael Agricolan päivää eli suomen kielen päivää vietetään Suomessa 9. huhtikuuta. Lue!

Romanien kansallispäivä on 8. huhtikuuta. Vuonna 1971 Lontoossa pidettiin ensimmäinen kansainvälinen romanikongressi ja hyväksyttiin romanien lippu.

Lue!


"Mahdotonta käytännössä ihmisille ..." Antti Rinne.



TV-nytt keskiviikkona 31.03.2021 19:31. "Det är i praktiken omöjligt för människor - " Kuva: Pertti Manninen tv-kuvasta. Kuvasarja.


2021. Maaliskuu. Järjen ääni. Tapaus Anna Kontula. Lue!

2021. Maaliskuu. Järjettömyyden ääni. Tapaus Antti Neimala. Ottaa syyt niskoilleen kauppaliikkeiden eriarvoisuudesta liikkumis-
rajoituksista. ”Tehtiin kiireellä”. Viikkosanomat.
Lue!



"Puuhevoset ja jäljet". Torstaina 18.3.2021 klo 16:18. Etelä-Suomi. Kirkkonummi. Lapinkylä.
Kuva

Jälkisana pääministeri Sanna Marinin lausuntoon liikkumis-
rajoitusten kahdesta välttämättömästä kriteeristä. Lue!


Pääministeri Sanna Marin rajallatestauksista: ”Tämä ei ole päätös, jonka maan hallitus voisi tehdä." Lue!



"Jos se voisi tehdä, se päätös olisi varmasti jo tehty." Lue!


Arkisto 2001
Helsingin Sanomat julkaisi lauantaina 10. maaliskuuta 2001 KOTIMAA/ POLITIIKKA- sivun alaosassa koko sivun levyisenä seuraavan
jutun: "Erään kirjoituksen tarina" Lue!


Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi


Yhteys - Dilemma
- Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen
- Yhteys: nettisanomat @hotmail.com
- Jokaiselle etusivulle


2021. Keskiviikko 14.4.2021.
"Palokunta pitää lähettää palavaan kylään." Markku Mäkijärvi, HUS.
"Todellinen tasa-arvo tarkoittaa sitä, että jokainen saa sen minkä tarvitsee. Kaksi kolmasosaa tartunnansaaneista ja sairastuneista on koko pandemian ajan ollut täällä Uudellamaalla. Palokunta pitää lähettää siihen kylään, joka palaa. Markku Mäkijärvi, HUS:n johtava ylilääkäri.



TV-nytt 19:30 keskiviikkona 31.03.2021. Kuvat: Pertti Manninen.


2021. Huhtikuu.
HS väittää, että hallitus ei noudata eikä perustele miksi ei noudata viranomaisten suosituksia rokottamisjärjestykseen. Lue!


2021. Huhtikuu.
HS: Monet sairaanhoitopiirit vastustavat rokottamisjärjestyksen muuttamista. Uutinen ja siihen liittyvät kommentit, 5 kpl. Lue!

Lisäys seuraavana aamuna, keskiviikkona 14.04.2021 06:45 Iltalehti:

Screenshot_20210414-061543

Koronatilanne paheni rajusti Itä-Savossa: mökkibileet johtivat tartuntoihin

Lue!

2021. Huhtikuu. Rokottamisjärjestyksestä tuli mediasota. Etelän media vs. Keski-Suomen media. Keskisuomalainen lyttää Helsingin Sanomien uuden pääkirjoituksen.

Huhtikuu 14, 2021 Keskisuomalainen keskiviikkona 14.4.2021.

Pääkirjoitus: Helsingin Sanomat jankuttaa ja harhauttaa

Lue!



Vanhemmat odottavat rokotusvuoroaan Etelä-Suomen Kirkkonummen keskustan Ostarin rokotuspisteessä, entisessä Nordean konttorissa, keskiviikkona 7.4.2021 13:41. Kuva

Pääkirjoitus rokotus-järjestyksestä.
Sanna Marinin hallitus on kovan pommituksen kohteena, kun eri tahot esittävät perusteltuja mielipiteitään rokotus-
järjestyksestä. Lue!

Keskisuomalainen. Pääkirjoitus 31.3.2021 rokotus-
järjestyksen muuttamisesta:
Pääkirjoitus: Rokotus-
järjestyksen muutoksesta jäisi vain kitkerä maku Lue!

THL:n asiantuntijat perustelevat rokotus-
järjestyksen muuttamista: ”1939: Miksi sotilaat lähetettiin pääasiassa Itä-Suomeen?” Lue!

Paavo Teittinen HS
30.3. 21:14
THL:n kokous­
muistio: Rokotusten nopea alueellinen kohdentaminen olisi ”oikea keino” terveyden suojelemiseksi, mutta asia on politisoitunut. Lue!

Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus 29.3.2021. Rokottamis-
järjestyksen muuttamisesta. Loppuosa:
"Pääkirjoitus
Jos luottamus THL:n puolueettomaan asian-
tuntemukseen horjuu, hallitus menettää tuulensuojansa" Lue!


Harvinainen vieras huilaa pienellä oksasella. Pikkulinnut ovat kaikonneet ja odottavat vaaran väistymistä. Kirkkonummi. Björkdal tiistaina 6.4.2021 14:11. Kuva


2021. Sunnuntai 11.4.2021.

Vanhemmat odottavat rokotusvuoroaan Etelä-Suomen Kirkkonummen keskustan Ostarin rokotuspisteessä, entisessä Nordean konttorissa, keskiviikkona 7.4.2021 13:41. Kuva: Pertti Manninen.

2021 Huhtikuu
Pääkirjoitus rokotusjärjestyksestä.
Sanna Marinin hallitus on kovan pommituksen kohteena, kun eri tahot esittävät perusteltuja mielipiteitään rokotusjärjestyksestä.

Lue!

2021. Maaliskuu. Keskisuomalainen. Pääkirjoitus 31.3.2021: Rokotusjärjestyksen muutoksesta jäisi vain kitkerä maku

Lue!


2021. Maaliskuu. THL:n asiantuntijat perustelevat rokotusjärjestyksen muuttamista: ”1939: Miksi sotilaat lähetettiin pääasiassa Itä-Suomeen?”

Lue!


2021. Maaliskuu.
Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus
Jos luottamus THL:n puolueettomaan asiantuntemukseen horjuu, hallitus menettää tuulensuojansa
. Lue!


2021 Huhtikuu
Pääkirjoitus rokotusjärjestyksestä.
Sanna Marinin hallitus on kovan pommituksen kohteena, kun eri tahot esittävät perusteltuja mielipiteitään rokotusjärjestyksestä.

Onpa järjestystä perusteltu taas talvisodalla, jolloin joukot oli keskitettävä itärajalle, palokuntaan, jonka tehtävänä on sammuttaa tulipalo siellä, missä palaa ja niin edelleen.
Lue!

 


Il Vangelo secondo Matteo

Pier Paolo Pasolini, 1964.

Kuvia elokuvasta Matteuksen evankeliumi.

nettisanomat.com 20.04.00
.

Unelmoituja kuvia elokuvasta Matteuksen evankeliumi.

nettisanomat.com 12.04.01
.

Katso!

Pitkänäperjantaina 2021 loppuosaa Alfatv:n esittämästä elokuvasta LUMO:Matteuksen evankeliumi puheentunnistus-
ohjelmalla. Sarjasta Epätäydellinen maailma.

Katso!



Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 -

Arkisto.
2001. HUHTIKUU. 19.04.01

Pääkirjoitus 19.04.01 - Pertti Manninen - nettisanomat.com

Nokian katsaus elona perjantaina 20.04.01 klo 13.00
www.bestcalls.com

"Suomalaisen telekommunikaatio- konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen luvut."

Raapaiseeko Nokia, Suomen lippulaiva, pohjaa vai seilaako aina vaan myötätuulessa?

Analyytikot analysoivat, poliitikot politikoivat, tuotannot tuottavat, osakkaat osakoivat, optiot optioivat ja tulokset tuloksoivat.

Jotkut rikastuvat, jotkut köyhtyvät ja jotkut jolkeltelevat jotenkin sivusta seuraten, ehkä jokellellenkin.


Ex-toimitusjohtaja Ahde ja päätoimittajat Virkkunen ja Karhuvaara.

Totuuden vai median voitto?

Suojelivatko ja tiesivätkö päätoimittajat Janne Virkkunen ja Pekka Karhuvaara?

Kun Helsigin Sanomat ei julkaissut valmiissa kirjoituksessa nimeä Matti Ahde tai kun ministeri Suvi Lindén sai lukea lausumansa päälaelleen käännettynä Iltalehden toisessa painoksessa, on syytä kysyä tiesivätkö päätoimittajat Janne Virkkunen, Helsingin Sanomat, ja Pekka Karhuvaara, Iltalehti, asiasta enemmän kuin antavat ymmärtää.

Suojelivatko he kaveriaan yli hyväksyttävän rajan?


Kuolema keinutuolissa. Tappaako Raid?

Näemmekö liikaa murhia, tappoja ja väkivaltaa kodeissamme?

Tappamista iltojemme iloksi ja viihteeksi kaikilta kanavilta.

Tavallinen television katsoja on voimaton kaikilta kanavilta tulevan tappamisen tulvassa.

Nyt kun kuolemanrangaistuksen kannatus Suomessa on juuri julkaistun gallupin mukaan hämmästyttävän korkea, pitää kysyä, onko tällä tappamistulvalla vaikutusta jo aikuisiinkin katsojiin?

Tulevaisuuden ja lapsiemme tähden kanavien pitäisi pohtia olemassaolonsa tarkoitusta.


Lätkää ja muutakin elämää. Kuvia ottelusta Suomi- Kanada.

Hetken hurmaa.

1) lätkäfani
2) pari
3) elämää
4) kaukalossa.

Sattumalta olin sillä tuulella, että kehtasin käyttää kameraani ilman salamaa julkisessa tilassa minulle tuntemattomien ihmisten seurassa.

Katselimme jääkiekko-ottelua Suomi-Kanada täpötäydessä helsinkiläisessä urheiluravintolassa asemaa vastapäätä.

Suomi voitti ja kaikilla oli hauskaa ainakin sen hetken. Irtautuminen arjen murheista piristi.

Ei lätkä kuitenkaan ole koko elämä.


Minulle jäi kuvat muistoksi ja niiden unelmointi on tuottanut iloa ja vaivaa vielä jälkeenpäinkin.

Vuosi sitten niitä jo lupasin, vaan ei tullut valmiiksi kuin yksi kuva.

Nyt vähän enemmän.

Katsokaa, ihmetelkää ja kirjoittakaa!

Pertti Manninen.
19.04.01


(19.4.2001). Lue!

http://www.nettisanomat.com/2001/04/19/etusivu.htm

Arkisto. 2001. HUHTIKUU.

 


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 -

Arkisto.
2006. HUHTIKUU. 19.04.2006.



19.04.2006. "Vaikuttavat". Kuva: Pertti Manninen.

Nettisanomat. Keskiviikko 19.04.2006.

"Tuntuu hyvältä kun voi vaikuttaa".

Keskisuomalainen. Uutiset. Keskiviikkona 19.04.2006.

"Keuruulaiset Milla-Maaria Hietanen ja Matleena Mikkonen ojensivat Tanja Karpelalle lähes 70 000 nimen adressin turvallisten ja opettavaisten lastenohjelmien puolesta.
. vetoomukseen, jossa vaaditaan television liian hurjien ja väkivaltaisten lastenohjelmien vähentämistä sekä niiden korvaamista paitsi tutuilla ja turvallisilla myös uusilla ja laadukkailla.
. Tytöt ryhtyivät keräämään vetoomukseensa nimiä viime lokakuussa sekä paperiversioina että Lasten asialla nettisivuillaan. Myös monet kaverit kotikulmilla ja kauempanakin heittäytyivät apulaisiksi.
. Tytöt toimittavat kansalaisadressin pikapuolin myös ainakin lapsiasiamies Maria Kaisa Aulalle sekä MTV3:lle ja Neloselle. Tiedoksi he saattavat sen niin ikään Yleisradioon."

Kuvateksti: "Kulttuuriministeri Tanja Karpela tutkiskeli Matleena Mikkosen (vas,) ja lähihoitajaopiskelija Mille-Maaria Hietasen hänelle ojentamaa kirjaa, jossa melkein 70 000 ihmistä vetoaa väkivaltaisten lastenohjelmien kitkemiseksi televisiokanavilta. Kuva; Jukka Uotila". Keskisuomalainen. Päivi Liimatainen. Helsinki. Keskiviikkona 19.04.2006.

http://www.nettisanomat.com/2006/04/19/etusivu.htm

Pääkirjoitus.
Jaloa tiedonvälitystä.


Turvallisten ja opettavaisten lastenohjelmien puolesta-adressista kerrottiin myös Ylessä, radiossa ja ehkä myös Keski-Suomen uutisissa eilen tv:ssä (epävarma muistikuva). Tietenkin ehkä myös muualla, näitä vain seurasin.

Tänään tästä adressista ei yksi asiaomainen SanomaWSOY:n Helsingin Sanomat kirjoittanut halaistua sanaa. Asianomaisuudella tarkoitan omistamista: SanomaWSOY omistaa Nelosen. Tiedonvälitystä parhaimmillaan ja jaloimmillaan! Etsiessäni Helsingin Sanomista juttua asiasta totesin: Lehtihän on muuttunut ilmoituslehdeksi!

Nettisanomat keskiviikkona 19.04.2006. Pertti Manninen, päätoimittaja.


(19.4.2006). Lue!

http://www.nettisanomat.com/2006/04/19/etusivu.htm

Arkisto. 2006. HUHTIKUU.

 


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 -

Arkisto.
2011. HUHTIKUU. 19.4.2011

Perussuomalaiset Anitta Kangas ja Teuvo Hakkarainen jakavat vaaliesitteitä ja pohjustavat pinnan alla kytevää ilmiötä SUOMALAISEN KIRJAKAUPAN ja KEKÄLEEN kulmalla Jyväskylän keskustassa muutamaa päivää ennen lopullista h-hetkeä. Perussuomalaiset saivat Keski-Suomesta 2 paikkaa, entisen 0:n sijaan. Hakkarainen tuli valituksi 3385:llä äänellä. Kangaskin keräsi kelpo tuloksen: 2194 ääntä.



Kuva sattumalta ohikulkien ja muutaman sanan vaihtaen Pertti Manninen. Keski-Suomi. Jyväskylä. Kauppakatu. Kompassi. Torstai 2011-04-14 klo 15:09.

(19.4.2011). Lue!

http://www.nettisanomat.com/2011/04/18/etusivu.htm

Arkisto. 2011. HUHTIKUU.

 


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 -

Arkisto.
2016. HUHTIKUU. 2016-04-18
Maanantai 2016-04-18

Nordean Björn Wahlroos: Emme ole tehneet mitään väärää. - Nordean mukaan se ei ole ohjannut asiakkaitaan veronkiertoon. Yle 07.04.2016.

Nettisanomat 2016- 04-18. Panama-paperit. Nordea, Björn Wahlroos, hallituksen puheenjohtaja. Yle 04.07.2016.

Yle TV1 uutiset. Torstaina 04.07.2016.
Wahlroos: Emme ole tehneet mitään väärää.
Wahlroos: Konserni ei ole syyllistynyt väärinkäytöksiin.

Nordean mukaan se ei ole ohjannut asiakkaitaan veronkiertoon ... konserni ei ole syyllistynyt väärinkäytöksiin veroparatiisikytköksissä. Hän uskoo silti ns. Panama-vuotokohun kolhineen Nordean mainetta. Nordean on paljastettu perustaneen asiakkailleen veroparatiisiyhtiöitä.

- Wahlroos törmäsi toimittajamuuriin saapuessaan UPM:n kokoukseen. Hän kertoi veroparatiisikohussa olevan pankin selvittäneen toimiaan.

Björn Wahlroos, hallituksen puheenjohtaja, Nordea
Tässä ei ole tehty väärin lainsäädännön, pankkisääntelyn tai meidän sisäisten sääntöjen mukaan. Meillä on tiukemmat sisäiset säännöt tästä vuoidesta 2009 kuin mitä laki edellyttää.

Jyrki Hara, Yle
Nordean asiakkailla on Panamassa vähintään kymmeniä hallintayhtiöitä. Wahlroosin käsityksen mukaan vain yksi asiakkaista on suomalainen.

Björn Wahlroos, hallituksen puheenjohtaja, Nordea
Me kiristimme kriteereitä 2009 ja ilmoitimme selkeästi, että kaikki tämä tulee menemään verottajan tietoon. Edellytimme, että tämän täytyy olla verotuksellisesti okei. Menetimme paljon asiakkaita ja siksi näitä on ollut vähän 2009 jälkeen.

Walroos kertoo olleensa Nordean Panama-bisneksistä tietämätön.

Björn Wahlroos, hallituksen puheenjohtaja, Nordea
Sain kuulla siitä 17.3. yhtiökokouksen yhteydessä. Minulla ei ole ollut mahdollisuuksia antaa siitä mitään ohjeistusta.



Wahlroos pitää Panama-kohua Nordean osalta ylimitoitettuna. Hän sanoo, ettei se ole ainoa pankki, jolla on kytköksiä veroparatiiseihin. Hän on valmis selvittämään asiaa Suomen ja Ruotsin parlamenteille.

Timo Valtonen. Yle

Näettekö, että tämä on paha kolaus Nordean maineelle?

Onhan se kolaus, en tiedä, onko se paha vai ei. Ikävä kyllä se kolaus perustuu aika lailla rajalliseen informaatioon.

Pelkäättekö, että ihmiset äänestävät jaloillaan, onko siitä merkkejä?



Ei erityisen paljon. Asiakkaana se on minulle rakas asia, että saa äänestää jaloillaan, joten en halua sitä kritisoida.


Yle TV1 uutiset. Torstaina 04.07.2016.
Tekstit ruutuun lyhennettyjä.

(18.4.2016). KUVASARJA (35 kuvaa)

http://www.nettisanomat.com/2016/04/18/etusivu.html

Arkisto. 2016. HUHTIKUU.



Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 -

2021. Huhtikuu. 2021-04-19


2021. Huhtikuu.
Uutinen päivittyy. HS: Lidl luopuu pelikoneista kaupoissaan: Päätös tuo kaupalle miljoonien tulomenetykset.
Viikkosanomat. Lue!
(torstai, huhtikuu 15th, 2021 at 8:37 am)



2021. Huhtikuu.
HS:n päivitetty uutinen LIDL:n pelikoneista luopumisesta. Kommentteja pyydetty K- ja S-kaupoilta.
Viikkosanomat. Lue!
(torstai, huhtikuu 15th, 2021 at 8:58)



2021. Huhtikuu.
HS:n lisää päivitetty uutinen LIDL:n pelikoneista luopumisesta. Peliklinikka iloitsee, K- ja S-kauppa eivät ole vielä kommentoineet.
Viikkosanomat. Lue!
(torstai, huhtikuu 15th, 2021 at 11:49 am)

2021. Huhtikuu.
HS:n lisää päivitetty uutinen LIDL: n pelikoneiden poistamisesta. Liikkeen edustaja kertoo lisää ja K- ja S-kaupan kommentit erillisessä uutisjutussa, johon ei viitattu. Kommentointipyyntö poistettu. Uutisen väliin osui Veikkauksen nettipokerimainos. Viikkosanomat. Lue!
(torstai, huhtikuu 15th, 2021 at 1:44 pm)

2021. Huhtikuu.
Lukijoiden kommentit HS:n uutiseen Lidl:n pelikoneista poistamisesta. Alkuosa.
Viikkosanomat. Lue!
(perjantai, huhtikuu 16th, 2021 at 5:48 am)

2021. Huhtikuu.
Lukijoiden kommentit 10:00-12:00 HS:n Lidl:n pelikoneista poistamisuutiseen. Viikkosanomat. Lue!
(perjantai, huhtikuu 16th, 2021 at 7:31 am)

2021. Huhtikuu.
Tags: 2021, akun loputtua, Artikkeli, HS, Huhtikuu, kesken jäänyt, kommentit, LIDL, lukija, pelikoneet, poistaminen Viikkosanomat. Lue!
(sunnuntai, huhtikuu 18th, 2021 at 8:18 am)

Arkistokuva torstaina 2011-03-03 "Pokeria, rouva ministeri!". Kuvasarja


Tags: , , , , , , , , , , , , ,

Tags: , , , , , , , ,

Tags: , , , , , , , , ,

Tags: , , , , , , , ,

Tags: , , , , , , , ,

Tags: , , , , , , ,

Tags: , , , , , , , , , ,




Kuvaan liittyvä kirjoitus maaliskuulta 2011.

Torstai 2011-03-03

Pääkirjoitus. Edes jotain.

Tämä
hallitus ja ministeri Suvi Lindén on saanut aikaan lain, että kaikkiin vakituisesti asuinkäytössä oleviin talouksiin on 1 megan laajakaistayhteys rakennettava.

Tällä hetkellä se tapahtuu markkinaehtoisesti jolloin kustannukset voivat nousta huikeiksi. Lisäksi jotkut ovat sitä mieltä, että nopeus ei ole riittävä nykyajan tarpeisiin.

Onhan tämä laki kuitenkin jotain verrattuna siihen, kun ei ollut mitään.
Hyvä alku on kuitenkin olemassa.

Aikoinaan vastaava ministeri Olli-Pekka Heinonen Lipposen- Niinistön hallituksessa puuhasteli muissa asioissa, esim Soneran hävittämisessä ja lahjoittamisessa ruotsalaisille, ja niinpä Suomesta tuli sitten digitekniikan takapajula. Vastuuseen silloiset päättäjät eivät tietenkään ole joutuneet.

Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen.
Torstaina 2011-03-03 klo 18:11.

http://www.nettisanomat.com/
2011/03/03/etusivu.htm

2021. Huhtikuu.

 



Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 -

Arkistosta:
2001. HUHTIKUU.

Pääkirjoitus. Gallupit: tahallista vai ammattitaidotonta väärintulkintaa? "Tärkeintä oikean ja hyvän tuloksen saamiseksi on otoksen hyvyys. Tässä voimme vain luottaa mielipidetiedustelujen tekijöiden ammattitaitoon.
Tulosten julkistamisessa ei useinkaan korosteta sitä epävarmuutta, mikä luonnostaan tulokseen sisältyy, vaan annetaan tulos desimaalin kymmenyksen tarkkuudella." (5.4.2001). Lue!

2006. HUHTIKUU.
Pääkirjoitus. Saako lehti kirjoittaa puuta heinää siihen kenenkään puuttumatta?
"Ilta-Sanomat räväytti viikonvaihteen numerossaan lauantaina 08.04.2006 väittämällä erään jättiperinnön saajan kadottaneen perintönsä etusivullaan: "IS-erikoisraportti. Sivut 8-11. Näin ... kadotti Speden jättiperinnön" ja perinnön haihtuneen sisäsivullaan "Perintö haihtui ilmaan". Lehti kertoo tekstin olevan peräisin viiden (5:n) hengen IS-työryhmältä, johon kuuluivat Sakari Nupponen, Timo Paunonen, Rita Tainola, Mika Mölsä ja Tuomas Näveri. Lehden päätoimittaja on Antti-Pekka Pietilä. Lehteä julkaisee Ilta-Sanomat Oy. (10.4.2006). Lue!

2011. HUHTIKUU.
Lauantai 2011-04-09 Iltalehti.fi "Pohjanmaa upotti epäillyn merirosvoaluksen." Ilta-Sanomat "Miinalaiva Pohjanmaa tositoimissa. Näin räjähtää epäilty merirosvoalus." Maanantai 2011-04-11 Viikkosanomat.fi "Herra puolustusministeri! Meillä on täällä 18 pientä neekeripoikaa kahleissa. Aluksen olemme jo ohjeittenne mukaan upottaneet, mutta mitä näille teemme? Miinalaiva Pohjanmaan väki.” Miinalaiva Pohjanmaa ja puolustusministeri Jyri Häkämies. http://viikkosanomat.fi/ (11.4.2011). Lue!

2016. HUHTIKUU.
STUBB ON ILMOITTANUT OSALLISTUVANSA TANGOMARKKINOLLE! "Valtiovarainministeri Göran Stubb joutui jättämään Bostonin maratonin väliin. Korvauksena tästä takaiskusta hän twiittasi osallistuvansa tänä vuonna Tangomarkkinoille. "Olen jo pitkään ihaillut sitä elämän kirjoa, jota tangot kuvaavat. Pidän erityisesti seuraavista tangoista, jotka sopivat erityisesti minulle ja ovat mieleen painuneet: Siks’ oon mä suruinen,
Satumaa, Nuoruustango, Tähdet meren yllä, Kuoleman paikka, Taas lasken tiiltenpäät, Täysikuu". (1.4.2016). Lue!



Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 -

Arkistosta:
2001. MAALISKUU.

Muut lehdet: Keskisuomalainen sunnuntaina 25.3.2001 Vierailija-kolumnissa pääkirjoitussivulla: Päivi Ketolainen: Köyhättääkö? (29.3.2001). Lue!

2006. MAALISKUU.
Vauvakassiyhdistyksen kuudes suurkeräys. Vauvakassiyhdistys - Vaaka ry kerää huhtikuussa taaperokasseja Venäjän Karjalan lapsiperheille. (30.3.2006). Lue!

2011. MAALISKUU.
"Varjoja paratiisissa eli 10 vaalijulistetta 1 kuvassa iskulauseineen (niine, joista sai selvää) varastettuna lähtönä. (28.3.2011). Lue!

2016. MAALISKUU.
KUNNIA SILLE, JOLLE SE KUULUU! Joku päivä sitten kerrottiin Nalle Björn Wahlroosin puhuneen aikoinaan pankin asiakkaista, jotka tuovat vain hiekkaa pankin lattioille. (28.3.2016). Lue!

Arkisto 2001 Maaliskuu
Helsingin Sanomat julkaisi lauantaina 10. maaliskuuta 2001 KOTIMAA/POLITIIKKA- sivun alaosassa koko sivun levyisenä seuraavan
jutun:
"Erään kirjoituksen tarina" Lue!

Arkistosta:
2001. MAALISKUU.

Vallan väärinkäyttöä.

Ahtisaari ja Clinton junailivat ystäviään vapaiksi virkansa viime metreillä tai tunneilla.

Presidentti Bill Clinton teki viimeisillä virkatunneillaan useita epämääräisiä armahduspäätöksiä. Muun muassa veropetoksista epäilty Sveitsissä asuva liikemies-keinottelija armahdettujen joukossa. Nyt liittovaltion tuomarit tutkivat asiaa ja Clinton saattaa jopa joutua syytteeseen näistä armahduksista.

Yhtäläisyys presidentti Martti Ahtisaaren virkakautensa viime metreillä kulissien takana junailemaan niinikään Sveitsissä asuneen tohtori Hannes Kulvikin jälkiverojuttuun ja veroista vapauttamiseen on häkellyttävä.

Kulvik oli henkilö, joka vei Kouri-kauppojen 120 miljoonaa markkaa ulkomaille. Kulvik esiintyi asiamiehenä eikä koskaan saatu selville minne ja kenen taskuun rahat joutuivat. Verottaja katsoi, että ne olivat Kulvikilla ja määräsi jättimäiset Suomen suurimmat jälkiverot hänen maksettavakseen.

Verojen poistamiseksi ja Kulvikin maineen puhdistamiseksi tarvittiin presidentti Ahtisaarta.

Vastapalvelukseksi Kulvik etsi Ahtisaarelle erilaisia toimia "kansalaisjärjestöissä" ulkomailla hyvin viihtyvälle Ahtisaarelle.

pertti manninen, nettisanomat.com 15.03.01

(15.3.2001.) Lue!

2006. MAALISKUU.
Lennart Meri 1929- 2006


LINNUNRADAN TUULET. Dokumentti, 1978, 53 min, 16 mm, VHS. Ohjaus: Lennart Meri. Tuotanto: Sovfilm, Unkari Tv ja MTV (VAVK).

"Linnunrata johdatti Uralinmaan kätkyestä 29 suomalais-ugrilaista ja samojediläistä kansaa Volgan, Itämeren, Jäämeren ja Tonavan rannoille.Eestiläinen Lennart Meri on käynyt kuvaamassa näitä suomensukuisia kansoja etsien niitä yhdistäviä piirteitä. Suomalaisten, eestiläisten, unkarilaisten ja seitsemän muun yhä olemassa olevan suomensukuisen pikkukansan muinainen taikausko, laulut ja muu luova kansankulttuuri on elokuvassa tallennettu autenttisesti ensi kertaa, ja ehkä myös viimeistä kertaa. Elokuvassa on mm. maailman ensimmäinen elokuvattu shamanointikohtaus. Tämä tapahtuu shamaanin jurtassa kaukaisella Taimyyrin niemimaalla Koillis-Siperiassa."
SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI/Dokumentit

(12.3.2006.) Kuva

2011. MAALISKUU.
Käskyttikö Harkimo teloituksen?

Jääkiekko on vauhdikas peli niin kiekkokaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Se on viihdettä ja bisnestä urheilun nimellä.

Siinä on sääntönsä pelaajille, joita tuomarit sitten vahtivat ja määräävät rangaistuksia rikkeistä. Säännöt on tietenkin tehty pelin ja pelaajien suojelemiseksi. Lajin harrastajat pitävät siihen kuuluvana erilaiset nyrkkitappelut ja kärhämät. Ne ovat siis sallittuja, toisin kuin esim. jalkapallossa, nyrkin iskusta ja läppäisystäkin joutuu armotta suihkuun!

Tällaiseen touhuun sitten lähtevät myös rahanhimoiset bisnesmiehet, jotka eivät vertakaan kavahda.
Tällainen on parhaimmillaan ja tietysti myös pahimmillaan Harry Harkimo, joka kabineteissa pitää huolen lajista ja myös viestittää tuomareille valtansa. Hän ajaa myös hyvin bisnesmiesten puolta pitäen liigan tosiasiallisesti suljettuna. Joinain vuosina aivan pokkana ihan päätöksillä suljettuna.

Harry Harkimon taustaan hyvin sopii tupakkamannekiinina toimiminen aikoinaan, ja olutmannekiinina toimiminen nykyään. Ahneus oli viime syksynä jopa niin suuri, että lauantain iltapäivällä aikaisemmin olleet ottelut siirrettiin ”myöhäisiltaan” perheiden ulottumattomiin, jotta olutta saataisiin myytyä enemmän. Oikeastaan tämä olikin hyväksi, koska ei kai siinä kovin ylevää ole, että lapsia viedään tappeluita katsomaan. Hintakin on aivan kauhea koko (köyhälle) perheelle.

Mikael Granlundin teloitus.

Luotan asiantuntijaan, joka tietenkin asetti itsensä likoon aika rohkeasti. UrhoTV:n kommentaattorina toiminut Juhani Tamminen piti Jokerien kapteenin Ossi Väänäsen tekemää taklausta törkeänä Mikael Granlundin päähän kohdistuneena iskuna, josta olisi hänen mielestään pitänyt lähettää Väänänen suihkuun.

Ohjelman lopussa Väänänen puolustautui ja piti luonnollisena, että hänen piti mennä kovaa tilanteeseen. Granlundin loukkaantumista hän ei omien sanojensa mukaan huomannut.

Aina kova työntö maalin edessä voi johtaa maalirautoihin törmäämiseen. Tässä sattui nyt niin, että Granlund sai siis kaksoisiskun, ensin Väänäsen ja sitten kaatuessaan maalin yläputken.

Granlund oli pitkään poissa kuvioista aikaisemman aivotärähdyksensä takia ja voi olla, että tässä tuli nyt pelaajauran loppu. Seuraava isku voi olla jo kohtalokas jo hengenkin säilymisen kannalta.

Käskytys?

Tämä on tietenkin kysymysmerkillä, mutta jääkiekkoa paremmin tuntevat voinevat aistia, että Väänänen teki sen mitä häneltä odotettiin: Granlundin eliminoimisen. Ellei sitten sanallisena, niin alitajullisena käskyttäjänä toimi Jokerien valmentaja Erkka Westerlund, jonka käskyttäjänä, jollei sanallisena niin ainakin alitajuisena Jokerien omistajana esiintyvä Harry Harkimo.

Harry ”Hjallis” Harkimon toiminnasta, asennoitumisesta peliin ja pelaajiin voivat taas paremmin asiaa tuntevat kertoa enemmän, mutta on Nettisanomatkin jotain vuosien varrella seurannut. Marraskuussa 1999 Nettisanomat kirjoitti:

”Vastustajan hakkaaminen on sallittu vain yhdessä urheilulajissa: nyrkkeilyssä. Tahallinen vahingoittaminen ei yhdessäkään, kun formula lasketaan pois urheilulajien joukosta. On masentavaa lukea Harry Harkimon ja Kalervo Kummolan hallitseman hockey-urheilun jatkuvasta sekoilusta. Tässä näyte ottelusta Jokerit-JYP.” http://www.nettisanomat.com/1999/
11/25/n9917urheilu.htm

Nettisanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2011-03-19 klo 13:11.

Lue!

2016. MAALISKUU.
Pääministerikin ymmärtää matalapalkkaisia naisia, hädän hetkellä.

Todistimme kaksi päivää sitten torstaina 17.03.2016 kummallisen näytelmän. Aamun radiossa pääministeri Juha Sipilä oli menossa ammattiliitto PAM:in, siis Palvelualojen ammattiliiton kokoukseen, jossa liiton hallitus oli päättämässä peruuko se päätöksensä olla olematta mukana "Suomen kilpailukyvyn pelastamisessa".

Pääministeri kertoi ymmärtävänsä pienipalkkaisten tai matalapalkkaisten naisten huolen toimeentulostaan. Tarkemmin sanottuna hän ei välttämättä itse ymmärtänyt tätä huolta vaan ymmärsi ammattiliiton huolen tästä.

Tähän oli nyt sitten ajauduttu, kun pääministeri Sipilä ryhtyi ylväästi jo lähes vuosi sitten toteuttamaan EK:n, Elinkeinoelämän keskusliiton, ja varsinkin sen puheenjohtaja Jyri Häkämiehen suunnitelmaa ammattiyhdistysliikkeen nujertamiseksi. Tietenkin tulos oli epävarma, mutta nyt sitä kannatti yrittää kun hallitukseen oli saatu petturipuolue Perussuomalaiset, joille mikä tahansa mäljyys kelpaisi, ainakin siis puolueen puheenjohtaja Timo Soinille. Kauanhan se kesti ennenkuin Soini asettui vastustamaan omaisuuden piilotuslakia, hallintarekisterilakia.

Keksittiin pakkolakeja ja muuta kivaa ammattiyhdistysliikkeen ja työtätekevien nujertamiseksi. Nyt kun sitten kaikki näytti päättyvän fiaskoon, pääministeri Sipilä joutui menemään naisvaltaisen liiton kokoukseen ja pyytämään armoa kasvojensa ja koko hallituksen pelastamiseksi. Saihan hän sitten liiton päätöksen muutettua ja ehkä hetkeksi helpotusta ahdinkoonsa.

Voihan tästä jotakin oppia, nöyryyttä, jos maaperä on otollinen. Tämä on tietenkin optimismia.

Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Perjantaina 19.03.2016, tasa-arvon ja Minna Canthin päivänä.

(19.3.2016) Lue!


Arkistosta:

2006. MAALISKUU. Maaliskuun sunnuntaina klo 11.24. "Kirpeän pakkasyön jälkeen kosteus kimaltelee nuorten koivujen oksilla auringon paistaessa häikäisevän kirkkaana ja suojaisissa paikoissa ihanasti lämmittäenkin maaliskuun puolivälin lähestyessä kovaa kyytiä." (12.3.2006.) Kuva

2011. MAALISKUU. Pääkirjoitus. Edes jotain. Tämä hallitus ja ministeri Suvi Lindén on saanut aikaan lain, että kaikkiin vakituisesti asuinkäytössä oleviin talouksiin on 1 megan laajakaistayhteys rakennettava. Tällä hetkellä se tapahtuu markkinaehtoisesti jolloin kustannukset voivat nousta huikeiksi. Lisäksi jotkut ovat sitä mieltä, että nopeus ei ole riittävä nykyajan tarpeisiin. Onhan tämä laki kuitenkin jotain verrattuna siihen, kun ei ollut mitään. Hyvä alku on kuitenkin olemassa. (3.3.2011) Lue!

2016. MAALISKUU. Kummallista kunniaa. Autoverosekoilun takuumies Autoliiton kunniajäseneksi. Presidentti Sauli Niinistö on nimitetty Autoliiton kunniajäseneksi. Hän otti nimityksen ilomielin vastaan. Kummalliseksi nimityksen tekee se, että ollessaan valtiovarainministeri hän oli se Suomen ministeri, joka oli vastuussa siitä, että autoverotus oli monta kertaa suoraan perseestä. EU lopulta moneen kertaan oikaisi valtiovallan sekoiluja ja palautti verotukset laillisiksi ... (17.3.2016) Lue!

 

2021 Huhti Perjantai 9.4.2021.

Harvinainen vieras huilaa pienellä oksasella. Pikkulinnut ovat kaikonneet ja odottavat vaaran väistymistä. Kirkkonummi. Björkdal tiistaina 6.4.2021 14:11. Kuva: Pertti Manninen.


"Mahdotonta käytännössä ihmisille ..." Antti Rinne.
TV-nytt keskiviikkona 31.03.2021 19:31. "Det är i praktiken omöjligt för människor - " Kuva: Pertti Manninen tv-kuvasta. Kuvasarja.

Lumet ehtivät jo melkein sulaa kokonaan kun ensimmäisen kerran näin tänä talvena lumikkoni. Pertti Manninen sunnuntaina 28.3.2021 09:38.



Lumet ehtivät jo melkein sulaa kokonaan kun ensimmäisen kerran näin tänä talvena lumikkoni. Pertti Manninen sunnuntaina 28.3.2021 09:38. Kuvasarja.


Arkistosta 2018

2018. Helmikuu. Luontoviikolla LUMIKKO.



2021 Maalis

"Puuhevoset ja jäljet". Torstaina 18.3.2021 klo 16:18. Etelä-Suomi. Kirkkonummi. Lapinkylä. Kuva: Pertti Manninen.

Jälkisana pääministeri Sanna Marinin lausuntoon liikkumisrajoitusten kahdesta välttämättömästä kriteeristä.


2021 Maalis

"Plus 10". Tiistaina 23.3.2021 klo 14:35. Etelä-Suomi. Uudenmaan sairaanhoitopiiri. Kirkkonummi. Björkdal. Kuva: Pertti Manninen.

Uutislähetys tiistaina 23.3.2021 17:00. Yle Radio1. Sarjasta Epätäydellinen maailma.

"Huomenna on plusasteita koko maassa studiossa Anna Maria Haarala Hyvää iltapäivää

Konevitsan kirkonkellojen soidessa taustalla Ylen Muistojen bulevardilla, josta soittajien pitkästä listasta voi mainita Sakari Kukon, jota joskus vuosikymmeniä sitten kävin kuuntelemassa vuosia sitten edesmenneen Veikko P:n kanssa Natsalla Kasarminkadulla, Nykyisin ravintolan nimi on Kaarle XII. Tallella on vielä 8 mm:n kaitafilmit, ilman ääntä, jossakin laatikon pohjalla. Piirpauken Muistojen bulevardilla soinut esitys oli vuodelta 1975.
Pertti Manninen keskiviikkona 24.03.2021 klo 9:46.


2021 Maalis 19.2.2021. Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä.

"Minna Canth muistettuna". Jyväskylä. Kirkkopuisto. Tiistai 2013-03-19 16:45.
Kuva: Pertti Manninen.
 

Ensimmäinen ehto naisen edistymiselle on persoonallinen ja henkinen vapaus. Siihen perustuu kaikki muu. 
Minna Canth

http://www.nettisanomat.com/2013/03/19/etusivu.html


2021. Maaliskuu.
Kauppalehti kiteyttää ongelman ytimen Marinin hallituksen koronastrategiassa. Lue!



Pääministeri Sanna Marin ja työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä eduskunnassa huhtikuussa 2020 ilman maskeja. Lue!
Kuvan rajaus Pertti Manninen.


2021. Maaliskuu. Kansalaisten on hyvä muistaa, että Sauli Niinistö esitti vaalien siirtämistä Suomen EU-puheenjohtajuuden varjolla. Kaksi arkistokirjoitusta. Lue!

2021. Helmikuu. Korona. Toimet. Hallituksen jahkailu jatkuu näyttävistä esiintymisistä huolimatta. Lue!

2021. Helmikuun 21.
Pääkirjoitus.
On edesvastuutonta järjestää valtakunnalliset vaalit, kun rokotuskattavuus on hyvin pieni. Lue!

Vuosi sitten. 2020. Maaliskuu. Koronantorjunta. Jokainen hukattu päivä on liikaa. Lue!

Vuosi sitten. 2020. Maaliskuu. Pääministeri Sanna Marin luottaa koronaviruksen torjumisessa THL:ään, liikaakin? Lue!

Vuosi sitten. 2020. Maaliskuu. Pääministeri Sanna Marinin dramaattiset 2 tuntia keskiviikkoiltana 11.03.2020 kello 22.00 - 24.00. Lue!


2021. Helmikuun viimeinen päivä.


Kuvatervehdys Jyväskylästä.

Jyväsjärven luistinrata on vilkkaassa käytössä. Ronja-kissa tarkkailee kirkkaassa auringonpaisteessa pihan tapahtumia.

Keskustelu:
- Ja tuonkin
- Onko siinä joku sauvaluistelija tää vika on ihan kiva kun siellä näkyy siltakin
- Joo kaveri oli vuokrannut retkiluistimet niin siinä tulee sauvat mukana
- Hienoa!
Kuvat lähetti Erika N. 27.2.2021.


Yhteys - Dilemma
- Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen
- Yhteys: nettisanomat @hotmail.com
- Jokaiselle etusivulle!
- Kaiken keskellä aina läsnä!
Viikkosanomat- blogi
- Ilmoita ilmaiseksi sivu!

Arkisto sunnuntaina 5.3.2006.
Lapsenlapsi syleilee mummiaan lähtiessään kotimatkalleen tämän 90-vuotispäiviltä.

05.03.2006 maaliskuun sunnuntaina klo 15.28. Kuva Pertti Manninen, Helsinki.
http://www.nettisanomat.com/2006/03/05/etusivu.htm


Yhteys - Dilemma -

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi

Ilmoita ilmaiseksi sivu!

SIVULUETTELO KÄYNTI-
JÄRJESTYKSESSÄ:

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi  - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi - mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 -
...
SIVULUETTELO KOKONAAN TÄÄLLÄ!!


2021. Helmikuu. Korona. Toimet. Hallituksen jahkailu jatkuu näyttävistä esiintymisistä huolimatta. Lue!


Pääministeri Sanna Marin ja työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä eduskunnassa huhtikuussa 2020 ilman maskeja. Lue!


EXTRA: Lahden MM-hiihdot 2001. Yksitoista päivää urheilua ja dopingia katastrofiin asti >>>



kilpakenttien doping-varjo.


2021. Helmikuu. Pääkirjoitus.
On edesvastuutonta järjestää valtakunnalliset vaalit, kun rokotuskattavuus on hyvin pieni. Lue!




ELINA PEKKARINEN lapsiasiavaltuutettu
MITEN SUOJELEMME NUORIA?

Ylen A-studio keskiviikkona 17.2.2021 klo 21. Toimittajana Annika Damström.
Ohjelman esittely: "Oikeudenkäynti niin kutsutussa Koskelan tapauksessa alkoi. Miten lasten ja nuorten pahoinvointiin voitaisiin puuttua paremmin? Vieraana lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen." Lue!


2021. Helmikuun 15. Muista aina liikenteessä, monta vaaraa ompi eessä.
Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkyläntie. Sunnuntaina 14.2.2021 10:27. Kuva: Pertti Manninen.

2021. Helmikuun 14.
Hyvää ystävänpäivää!

Pallot väistivät täysosuman - tässä oikea lottorivi.
Pahamaineisen Guantanamon vankileirin loppulähestyy - Bidenin hallinto haluaa sulkea liki 20 vuotta toiminen leirin.

is.fi ja demokraatti.fi sunnuntaina 14.2.2021 5.57 ja 6.45.


2021. Helmikuun 12.Kemin bulktehdas on alan suurin investointi Suomeen.
Helkingin Sanomat perjantaina 12.2. 2021.


Muualla: Helsingin Sanomat: Kemin biotehdas on ala suurin investointi Suomeen.
Iltalehti: Metsä Group rakentaa uuden biotuotetehtaan Kemiin - kaikkien aikojen suurin metsäteollisuusinvestointi.
Ilta-Sanomat: Metsä Group rakentaa 1,6 miljardin euron biotuotetehtaan Kemiin – Suomen metsäteollisuuden kaikkien aikojen suurin investointi.
Lapin Kansa: Metsäjätti lunasti lupauksensa ja teki jätti-investoinnin Kemiin – yksityiskohdista oli tihkunut tietoa etukäteen, mutta kartonkitehtaan parannukset tulivat yllätyksenä.
mtvUUTISET: Metsä Group rakentaa biotuotetehtaan Kemiin – 1,6 miljardin euron investointi on alan historian suurin, työpaikkoja tulee 1500.
yleUUTISET: Metsä Group rakentaa uuden sellutehtaan, Kemissä iloitaan jätti-investoinnista – Katri Heiskanen: "Työpaikkoja tarvitaan".
Uusi Suomi: Historiallinen jätti-investointi – Kemiin nousee ”biotuotetehdas”.
JA
Helkingin Sanomat: Kemin bulktehdas on alan suurin investointi Suomeen. Helkingin Sanomat perjantaina 12.2. 2021.

"Bulktehtaasta biotehtaan ja biotuotetehtaan ja sellutehtaan kautta takaisin bulktehtaaseen." Koonnut. Pertti Manninen perjantaina 11.2.2021.


2021. Helmikuun 11. Argumentoinnin oppitunti. Soten lainmukaisuus taas ...
"Murtuma on erittäin pirtaleinen." Kuvannut A.S. Keski-Suomen keskussairaalassa syyskuussa 2000. Sivulle 7.9.2000.


Esimerkkinä HS:ssä julkaistu artikkeli: Soten lainmukaisuus taas arvioitavana.
Viikkosanomat, Helmikuu 11, 2021
Niin Aalto-yliopiston yritysjuridiikan professori Petri Kuoppamäki kuin HS:n toimittaja Teija Sutinen ansaitsevat ehdokkuuden vuoden parhaan argumentoinnin palkinnolle, jo nyt helmikuussa 2021.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 11.2.2021. 11:24. Lue!


HS 11.2.2021. Petri Kuoppamäki.

Teija Sutinen HS 10.2. 7:10
"Kilpailuoikeuden professori pitää ongelmallisena sote-lakeihin sisältyvää mahdollisuutta mitätöidä jo tehtyjä sopimuksia.

Professori Petri Kuoppamäki Aalto-yliopistosta pitää sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen sisältyvää vaatimusta mitätöidä jo tehtyjä sopimuksia hyvin ongelmallisena. ”Taannehtiva mitätöinti on länsimaisen oikeuskulttuurin näkökulmasta hyvin poikkeuksellinen toimi”, Kuoppamäki sanoo."

Juttu kokonaisuudessaan täällä.
Helmikuun 6. päivänä 2021.
Arkisto 2012.
"Miksi olette niin hienoina tänään?
- Nyt on saamelaisten syntymäpäivä." Lue!
Saamelaisten kansallispäivänä. LUE!
Helmikuun 5. päivänä 2021.
Arkisto 05.02.2004. J.L. Runeberg 200 vuotta.


Katkelma:
MUUTAMIA SANOJA LUONNOSTA, KANSAN LUONTEESTA JA ELINTAVOISTA SAARIJÄRVEN PITÄJÄSSÄ. LUE!
"Se tapahtui uudestaan ja uudestaan." Tuukka Tervonen. Lue!

"Vietetään 27 ensimmäistä vainojen uhrien muistopäivää eli YK määrittelemänä holokaustissa menehtyneiden muistopäivää" Lue!


1.1. Auld Lang Syne.Kuvasarja.

Tammikuu 2021.
Tuppurainen elvytysvälineestä: Suomi saa, mitä tilasi. Lue ja kuuntele!

2021. TAMMIKUU.
EU-elvytyspaketin mahalasku! Lue!


Koska kelkkasafareille ei ole tulijoita, suurin osa Mikkolan firman moottorikelkoista on myyty. Ostajia on ollut Helsinkiä myöten. Lue!


2021. TAMMIKUU. Biden ja Niinistö ja Trumppikin. Lue!


2021. TAMMIKUU. Kirkkonummen kirjasto-fiasko hieno lintuperspektiivistä! Oodi-arkkkitehtien mahalasku. Lue!

2021. TAMMIKUU. Suomi24.fi. Keskustelu. Juha Sipilän mukilointi eduskuntatalon lähellä. Lue!

2021. TAMMIKUU.
Kaatunut vai kaadettu. Talvikuvia.

2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODEN-
PUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE!

2021. Helmikuun 12.

Kemin bulktehdas on alan suurin investointi Suomeen.
Helkingin Sanomat
Lue!


Helmikuun 11. Argumentoinnin oppitunti. Soten lainmukaisuus taas ...
"Murtuma on erittäin pirtaleinen." Kuvannut A.S. Keski-Suomen keskussairaalassa syyskuussa 2000. Sivulle 7.9.2000.


Esimerkkinä HS:ssä julkaistu artikkeli: Soten lainmukaisuus taas arvioitavana.
Lue!

Helmikuun 6. päivänä 2021.

- Nyt on saamelaisten syntymäpäivä." Lue!
Saamelaisten kansallispäivänä. LUE!


Helmikuun 5. päivänä 2021.
J.L. Runeberg


Katkelma:
MUUTAMIA SANOJA LUONNOSTA, KANSAN LUONTEESTA JA ELINTAVOISTA. LUE!


"Se tapahtui uudestaan ja uudestaan." Tuukka Tervonen. Lue!


"Vietetään vainojen uhrien muistopäivää eli YK määrittelemänä holokaustissa menehtyneiden muistopäivää" Lue!



1.1. Auld Lang Syne.Kuvasarja.

Tammikuu 2021.
Tuppurainen elvytysvälineestä: Suomi saa, mitä tilasi. Lue ja kuuntele!

2021. TAMMIKUU.
EU-elvytyspaketin mahalasku! Lue!


Koska kelkkasafareille ei ole tulijoita, suurin osa Mikkolan firman moottorikelkoista on myyty. Ostajia on ollut Helsinkiä myöten. Lue!

2021. TAMMIKUU. Suomi24.fi. Keskustelu. Juha Sipilän mukilointi eduskuntatalon lähellä. Lue!


"Suomi voittaa aina". KUVA

2.1.2021. Lauantai. Pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdys 31.12.2020. Lue!



1.1. Auld Lang Syne

Kuvasarja

Paljonko ihminen maata tarvitsee?

2020. Marraskuu. Antti Herlin vältti rikossyytteen maakaupassa. Vain kaksi mediaa kertoi asiasta. YLE ja Viisykkönen. HS vaikeni kun olisi pitänyt kertoa omistajan asioista. LUE!

2020. Marraskuu. ”Kansa haluaa progressiivisen pääomaveron, Matti Vanhanen torjuu eliitin elkein.” LUE!

2020. Marraskuu. Kansanedustaja Harry Harkimo, tupakka-
mannekiinista venäläisten mannekiiniksi 4 miljoonan korvauksella, ainakin. LUE!

2020. Marraskuu. Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn on huolissaan. Kommentti: kukahan tämän töpeksi? LUE!

2020. Lokakuu. Hallitus jakaa rahaa koronasta riippumatta. ”Who has been swimming naked ”. Lue!

2020. Lokakuu. Hallitus jakaa rahaa. Osa2. Lukijan kommentti Annika Saarikon ja Jussi Halla-Ahon keskusteluun. Lue!

2020. Lokakuu. Pääministeri Sanna Marinin kysymykset THL:n pääjohtaja Markku Tervahaudalle IS:n mukaan. Lue!

SIVUSTOLUETTELO!


Yhteys - Dilemma
- Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen
- Yhteys: nettisanomat @hotmail.com
- Jokaiselle etusivulle!
- Kaiken keskellä aina läsnä!
Viikkosanomat- blogi
- Ilmoita ilmaiseksi sivu!


Tapahtuma-aika: 2001

Oikeuden oppitunti. Nro 1. Johdanto. (Velkomusasia ja kunnianloukkaus)

Nettinen.fi - Muutamaan oikeudenkäyntiin liittyviä asioita. Mukana asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki ja sen edeltäjä sekä päätoimittaja Pertti Manninen, Nettisanomat. LUE!

SIVUSTOLUETTELO!



1.1. Auld Lang Syne
. Kuvasarja.


2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODENPUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE!
2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN.

"Niinistön mukaan asia kaatui muiden EU-maiden vastustukseen." Yle uutiset. Niinistö toivoo selvempiä sääntöjä matkustuskieltoon. Kuvat: Pertti Manninen. KUVASARJA


"Suomi voittaa aina". Kuva: Pertti Manninen 28.7.2011.




Ymmärrys

Herra, suo minun ennemmin ymmärtää kuin saada ymmärrystä.
Franciscus Assisilainen

Kun järki sekoittuu jaloimpiin aistimuksiin ja ne muodostavat yhden kokonaisuuden, tätä voidaan täydellä syyllä nimittää elävän olennon olemassaolon pelastajaksi.
Platon

Tämä maailma on komedia niille, jotka ajattelevat ja tragedia niille, jotka tuntevat.
Horace Walpole

Niin kauan kuin ihminen ajattelee, hän on vapaa.
Ralph Waldo Emerson

Ei riitä, että järki on terävä. Tärkeintä on käyttää sitä oikein.
René Descartes

(41) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

 


2019  

Seuraavan kirjoituksen poistamismääräyksen korkein oikeus palautti hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi. Kirjoitus nyt hovioikeuden hyväksymässä muodossa.

http://www.nettisanomat.com/
2019/06/30/etusivu.html#hyvan

 

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen taivalluksen päättyessä. Lue!

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Antti Rinteen hallituksen puolivuotisen taipaleen aikaan.
KESÄLLÄ - SYYSKUU - LOKAKUU - MARRASKUU - MARRASKUU. POSTI. SALMÉN.

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Antti Rinteen ero ja pääministeri Sanna Marinin aloitus. Lue!





2017- 2018

 

2017. Saamelaisten kansallispäivä. Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. Mielipidekirjoitus. LUE!


2018. Saamelaisilla syvä epäluottamus valtiovaltaan totuus- ja sovintokomission muodostamisessa.
"... Ja on myös tärkeää näyttää, että emme suostu uhreiksi. ... Epäluottamus nousi esiin myös täysistunnon puheenvuoroissa. ... Myös nuorilla saamelaisilla on epäilyksensä ... Kysymykseen rehellisyydestä valtiosihteeri vastaa näin. ...
Kuvasarja


Anne Nuorgam






Paula Lehtomäki




2013

 

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! 

 

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen.

3 kuvaa sivulla:
http://www.nettisanomat.com/
2014/08/08/kuvasivu.html


 

2004  

2004
"Ote vanhustenhuollon arkipäivästä kirvonnut."



01.01.2006 tammikuun sunnuntaina klo 08.59. Kuva. "Herää Suomi!". Pertti Manninen. Sarjasta "He rakensivat tämän maan", tulossa ja sarjasta "Puu eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina", tulossa.


Helsingin Sanomat maanantaina 27. joulukuuta 2004. Vieraskynä.
Elli Aaltonen. Anja Lehtonen.

http://www.nettisanomat.com/
2006/01/011/etusivu.htm#otekuva
 

2007

 

1957
ARKISTO 2007.

Kuva 50 vuotta aikaisemmin 1957.

Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/
2007/01/09/aretvar1957.html

 

2009

 

10 vuotta sitten. 2009. Heinäkuu. Nro 1000.
Asianajajan tekaistu kirje
Kevan ex-Kauppinen paranteli joitain kuitteja, poliisi tutkii. Toisenlainen stoori on siinä kun Nettisanomat tuomittiin aikoinaan asianajajan kunnianloukkaamisesta, kun lehti oli käyttänyt ilmaisua ”(poistettu 14.12.2015)”. Toistettakoon siis että Nettisanomat ja sen päätoimittaja tuomittiin korvauksiin ja sakkoihin, joten oikeuden mukaan (poistettu 24.02.2016).

Sama oikeus oli myös sitä mieltä, että asianajaja oli pyytänyt loukkaavien kirjoitusten poistamista ja koska lainvoimaisessa päätöksessä näin todetaan, niin on sitten pyytänyt. Oikeasti ei näin ole tapahtunut, esitetyt asiakirjat eivät tukeneet tätä. Vain asianajajan valehtelu ja esitutkijoiden ja syyttäjän harhaanjohtaminen johti oikeuden tähän tulokseen.

Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen ky, esitti myös esitutkintapyynnössään tekaistun kirjeen, josta sai käsityksen että hän olisi sen lähettänyt. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, tarkkaan katsoen kirje oli allekirjoittamaton ja mitään varmuutta milloin se oli kirjoitettu ei ole, se on siis tekaistu.

Kunnianloukkausoikeudenkäynnissä Nettisanomien päätoimittaja Pertti Manninen kiinnitti siihen huomiota. linkki, mutta kirjettä ei käsitelty koska se ei tullut mukaan enää varsinaiseen oikeudenkäyntiaineistoon.

Lue! Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa. http://www.12.fi/lakisanomat/
2007/10/24/etusivu.htm


Lue! Kihlakunnanvoudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös. http://www.nettisanomat.com/
2008/06/06/etusivu.htm
#vaitepaatos


Pertti Manninen, Nettisanomat klo 13:40 perjantaina 2009-07-17. Peurunka, bussille kiiruhtaen.


http://www.nettisanomat.com/
2009/07/17/etusivu.htm

 


2001
 


SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth

 

SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle. Kasvoillesi onni suo.

Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.


http://www.nettisanomat.com/ 2001/05/17/hymy.htm

 

Nettisanomat
Viikkosanomat

Sanomanetti
Kuvasanomat
Sanomatori
Härkää sarvista 
12.fi

 

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi  

05.02.2021 (90 kpl)


HS24.mobi - 2021/04/28 - N:o 2380 - Pikku Kakkonen ja Pikku Kekkonen. Hallitus on päässyt sopuun puoliväliriihen keskeisistä kiistakysymyksistä. Yle TV1 ja Yle TV2 keskiviikkona 28.04.2021 17:00. Kuva: Pertti Manninen. Pikku Kekkonen Ilta-Sanomat keskiviikkona 28.04.2021 16:50. Presidentti Niinistö huolestui hallituksen umpisolmusta - oli suoraan yhteydessä Mariniin ja Saarikkoon. Niinistö kertoo tuonensa huolensa parlamentaarisesta umpikujasta "asianmukaisesti esiin". Olli Waris 16:50. - Kansallinen veteraanipäivä. Arkistokutsu vuodelta 2003. - Aito kuva lipusta 26.4.1945. - "Ensimmäinen lippu Kolmen valtakunnan rajapyykillä 60 vuotta sitten 26.04.1945." Antti Poikolan mustavalkoisesta kameran edessä pitämästä kuvasta. - 21.48 Katkelmia lukijoiden kommenteista Paavo Lipposen 80-vuotispäivänä HS:n nekrologia muistuttavaan pääkirjoitukseen Paavo Lipposen perintö muistuttaa siitä, että kriisiaikana maa tarvitsee vahvaa johtajaa. - Luitko jo nämä? Kuolleet IS: Laulaja Matti Fredi" Siitonen on kuollut Kulttuuri 21:31. Lepää rauhassa. Pertti Manninen. - Kuvasarja. Todella kovaa vääntöä! Ylen TV1 ja TV2 torstaina 22.04.2021. Tämä on A-Talk. Tervetuloa mukaan! Todella kovaa vääntöä säätytalolla jo toista päivää. - Kuva. Paavo Lipposen 80-vuotispäivän aattona. Eräs katkerimmista hetkistä politiikassa. Hävityt vaalit 2003 ja pääministeritien katkeaminen. - Kuva. Tikka naputtaa talven viimeistä rasvakäpyä. - Kuva. "Palokunta pitää lähettää palavaan kylään." Markku Mäkijärvi, HUS. - Kuva. Vanhemmat odottavat rokotusvuoroaan - - Kuva. Kuva. Lumikko. sunnuntaina 28.3.2021 09:38. Kuvasarja. - Arkisto 2007. Yle:n kuvia. - Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky. Asianajajan tekaistu kirje. Pekka Mononen - Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm. - SMILE from MODERN TIMES - "Förbjud atomvapnen". 1957 KUVA - etusivu - Keskiviikko 28.4.2021. - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

N:o 2381 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Sivu 2021-04-28 ja 2021-04-29, nettiin 2021-04-29 21:39, linkkejä 2021-04-29.

parhaat uudet ... banneri 2018-07-31 alkaen.
2021. Etusivut

 


Takasisulla:
2020. Helmikuu. Suomi voittaa aina?

Ja muita vanhempia kirjoituksia ja kuvia!

Takasivulle!


 

 

Sivun alkuun!


Nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivuina (18.03.2021 - 28.01.2022) nettiin sunnuntaina 30.01.2022